Ah, se jokaista pelikertaa seuraava morkkis. Koko sen ajan, kun aktiivisesti pelaat, on mieli vielä yleensä ihan hyvä. Toisinaan jo pelatessakin iskee epätoivo hävityistä rahoista, mutta pääsääntöisesti morkkis tulee vasta pelaamisen jälkeen. Ja mikä hirveintä - jos juuri tällä sortumiskerralla voitankin, en koe morkkista pelaamisesta ollenkaan, vaan voitonriemuisena olen ylpeä "saavutuksestani". Sitten iloisena kerron miehelleni, että sorruin pelaamaan, MUTTA onneksi voitin. Hänestä tuo ei ole saavutus ollenkaan. Niinpä. Mutta se morkkis, joka sitten oikeasti iskee, on ihan järkyttävää. Tunteiden vuoristorata, voisi sanoa. Kun ensin pelaat ja pelaat, tallettaen lisää, kunnes tajuat, että nyt on pakko lopettaa. Sitten tulee se tarve peittää asia, ja yrität keksiä keinoja, miten et joutuisi kertomaan tästä sortumisesta. Sitten iskee epätoivo, kun ymmärrät, että kertoahan tästä täytyisi. Sitä potee syyllisyyttä, mutta se tunne katoaa viimeistään siihen mennessä, kun haluaa uude
Triggerit. Mitä ne ovat? Miten niitä syntyy? Itselleni triggereitä on erilaisia - ne ovat assosiaatioita, jotka saavat pelihimon heräämään. Joskus joku puhuu peleistä tai joskus näen mainoksen. Viimeisin triggeri oli, kun ystäväni pelasi kasinolla nähteni ja selosti erästä mielestään mielenkiintoista peliä. Samalla hetkellä mietin, että olisipa kiva itsekin pelata pitkästä aikaa. Ja niinhän sitten pelasinkin. Triggeri voi olla tosiaan myös mainos. Nykyään ainakin oma Facebookini on täynnä kaikenlaisia mainoksia - ja usein myös kasinomainoksia. Ne herättävät usein halun pelata, vaikka onneksi yleensä pystyn ne ohittamaan. Joskus saatan jopa vihaisena estää mainoksen ja merkitä sen loukkaavaksi, vaikka se ei varsinaisesti sitä olekaan - muuta kuin peliriippuvaiselle. Yksi pahimmista triggereistä minulle on kuitenkin ollut tylsyys. Olen aina pelannut videopelejä (en siis rahasta vaan ihan yleisesti selainpelejä, tietokonepelejä, mobiilipelejä jne.). Joskus jos pelit alkaa kyllästyttää, i